keskiviikko 1. lokakuuta 2014


Maxin Deli on siirtynyt vauva.fi -portaaliin!

Maxin Delin uusi teema on #ruuhkavuosikulinarismia. Tule mukaan makumatkalle, jossa teemme niin vauvanruokia kuin perheen yhteisiä herkkuja. Keräilemme keittiölaitteita, maistelemme ruokauutuuksia ja metsästämme ravintoloita, joissa tarjoillaan muutakin kuin nauravia nakkeja. 


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

https://misindeli.wordpress.com



Maxista on jo kasvanut iso pikkumies ja 2,5-vuotta on hujahtanut hurjaa vauhtia. Tällä hetkellä Max osallistuu mukaan perheen yhteisiin ruokahetkiin ja kiireisille kulinaristeille suunnattuja uusia reseptejä löydätte helposti Misin Delistä https://misindeli.wordpress.com tai Facebookissa www.facebook.com/misindeli.

Osallistun myös keväällä 2014 MasterChef kilpailuun ja matkaani voitte tiirailla Nelosella tiistaisin klo 20:00 tiistaista 21.1. alkaen.

MUTTA EI TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI! Mahassa kasvaa kaksi uutta asukkia eli perheeseemme syntyy kaksoset toukokuussa. Tämä tarkoittanee sitä, ettei mene aikaakaan, kun Maxin Deli alkaa täyttyä taas uusista vauvoille suunnatuista resepteistä. Syksyä siis odotellessa :)

Terkuin,

Misi eli Heidi Jungar


perjantai 21. syyskuuta 2012

Liian iso pala?

Ensinnäkin, pahoittelemme Maxin kanssa radiohiljaisuutta.

Paluu arkeen on osoittanut haasteensa - palasin työhöni mainostoimisto Kingiin ja Max aloitti päiväkodissa. Tämän lisäksi olemme ystäviemme kanssa päättäneet perustaa vapaa-aikaamme vievän yrityksen, joka viljelee luomusalaattia. Tuotteemme rantautuu kauppohin varmasti seuraavan kuun aikana - kerron siitä heti enemmän kunhan saamme homman hyvälle alulle. Voinenkin siis vain pahoitella, että aikamme ei ole tällä hetkellä riittänyt Maxin Delille.

Maxin Delin tavoite oli kasvattaa pojastani Maxista ennakkoluuloton ruokailija ja jakaa siinä sivussa vinkkejä muillekin. Nyt Max syö kanssamme täsmälleen samaa ruokaa - lempiruoan ollessa jotain intialaisen Tikka Masala -kanan ja sushin välillä. Voinen kuitenkin rinta rottingilla kertoa, että päiväkodin henkilökunta on kehunut Maxin olevan koko päiväkodin avarakatseisin ruokailija! Ja omassa ikäluokassaan kehittynein sormiruokailija! Tämä jos mikä tekee työni arvokkaaksi. Haluan kasvattaa Maxista monipuolisesti ja ilolla ruokaan suhtautuvan lapsen ja siinä olen onnistunut. Toivottavasti siinä sivussa olen inspiroinut myös muita!

Haaveeni olisi kuitenkin julkaista Maxin Delin vauvojen keittokirja ja aion tässä aktivoitua tulevien kuukausien aikana. Olisinkin enemmän kuin kiitollinen jos voisitte kirjoittaa joko tämän postauksen kommentiksi, meiliini heidijungar81@gmail.com tai Facebookiin suosituksen:
1. miten Maxin Deli on ollut teille avuksi?
2. miksi Maxin Deli on ollut teille tärkeä?

Aion marssia idean ja palautteenne kera kustantajien luo! Sen jälkeen voimme toivoa vain parasta.



// Heidi Jungar

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Resepti: Naurettavan helppo nakkikastike (12+kk)


Tämän helpommaksi ei resepti muutu! Ja yllättäen kaikki nakista tehty lukeutuu meidänkin Maxin lempiruokiin - onneksi Max syö myös paljon muuta ja tuoretta. Tämä resepti on kuitenkin oiva niihin kiireisiin arkipäiviin, jolloin ruoan täytyy ilmestyä nenän eteen sekunnin sadasosassa.

2 annokseen tarvitset:
2 nakkia
1 iso tomaatti
tuoreita yrttejä (ruohosipulia, persiljaa)
(mustapippuria)

Pyöräytä pienessä tehosekoittimessa kastikkeeksi ja kuumenna liedellä tai mikrossa. Jos et omista pientä tehosekoitinta, pilko ainekset suupalakokoisiksi ja sekoita keskenään. Tarjoa kera perunoiden tai pastan - alla kuva pasta-annoksesta, jossa mukana Torino täysjyväpastaa pieneksi pilkottuna. Todella yksinkertaista ja nopeaa!


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Resepti: Kasvimaan kiusaus (12kk+)


Kesälomani lähenee loppuaan, mutta kotimaiset kasvimaat alkavat kohta kantamaan satoaan, joten niitä on syytä hyödyntää myös vauvojen ruokiin! Tämä uunivuoka on kiusauksen tyyppinen, joka sopii koko perheen ateriaksi. Tässä kuitenkin vauvoille sopiva suolaton versio.

3-4 annokseen tarvitset:
150-250gr jauhelihaa
1/2 pieni kesäkurpitsa paloiteltuna
1/2 punainen paprika paloiteltuna
3 dl peruna-sipulisekoitusta (valmis pakaste)
2 dl kermaa tai 2dl maitoa+kananmuna
ripaus musta- tai maustepippuria
pieneksi silputtuja yrttejä maun mukaan (persiljaa, ruohosipulia)

Paista jauheliha kypsäksi pannulla. Pilko kesäkurpitsa ja paprika pieniksi kuutioiksi.

Käytä pientä, halkaisijaltaan noin 15-20 cm, uunivuokaa, jossa on korkeat reunat. Lisää jauheliha, kesäkurpitsa- ja paprikapalat, peruna-sipulisekoitus, pippuri ja pieneksi silputut yrtit uunivuokaan - sekoita hyvin. Kaada lopuksi päälle 2 dl kermaa tai 2 dl maitoa, johon olet sekoittanut yhden kananmunan. Tarkista nesteen määrää uunivuokasi mukaan - kasvisten ei tule peittyä, mutta nestettä on hyvä olla yli puolenvälin.

Paista 200 asteessa noin 40-45 minuutin ajan ja tarjoile sellaisenaan! Voit myös pakastaa valmista kiusausta pakkaseen myöhemmäksi ajankohdaksi tarjoiltavaksi.

VINKKI: Voit korvata kesäkurpitsan ja paprikan muilla kasviksilla tai sienillä. Käytä esim. munakoisokuutioita, joita olet keittänyt vedessä 10 min, esikeitettyjä porkkanakuutioita, tomaatinlohkoja, maissia, herneitä, papuja, herkkusieniä - mitä vain on saatavilla!

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Vinkki: Weetabix (12kk+)

"Matti se ei saanut silmiään auki, ellei saanut aamuisin Weetabixiä" -huudahti Maxin Mummo taannoin kylässä ollessaan. Ajattelin heti, että tuotahan me kokeillaan Maxillekin! Meillähän on ollut ongelmaa puuron maistuvuuden kanssa ja vaihtoehtoisia iltapaloja esittelinkin jo aikaisemmin. Tässä nyt yksi uusi vaihtoehto listalle.

Weetabix on parhain tarjoilla niin, että palan hajottaa lusikalla, kaataa mukaan maitoa/korviketta ja sekoittaa palan ja maidon puuromaiseksi mössöksi. Hieman marjoja tai hedelmäsurvosta päälle ja annos on syöntikelpoinen! Maxille Weetabix maistuu todella hyvin ja varsinkin kuumina iltoina hän pitää siinä viilennetystä maidosta. Kovan nälän iskiessä Max mutustelee kaksi palaa, hieman kiukkuisempina iltoina menee yksi.

Weetabix on tehty 95%:sti täysjyvävehnästä, mutta se sisältää myös mallasuutetta, sokeria ja suolaa. Ihan pikkiriikkisille se ei sovi, mutta vuoden kynnyksellä sitä toki voi alkaa antamaan muutamana iltana viikossa.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Resepti: Ihana kesäpasta (12kk+)


Max on siirtynyt syömään kanssamme lähes samaa ruokaa ja hektisessä kesäarjessa useimmiten lautaselta löytyy sesongin kasviksia ja grillattua lihaa. Se mitä meillä on edellisenä iltana illalliseksi klo 20:00 löytyy seuraavan päivän lounaalta Maxin lautaselta. Tämä resepti syntyi itse asiassa omien ruokiemme ylijäämäraaka-aineista Maxille tuunattuna. Ja on muuten hyvää, itsekin söisin!

2 annokseen kesäpastaa tarvitset:
100 gr kanan rintafilettä kypsänä ja paloiteltuna
6 cm palaa kesäkurpitsaa 
5 pientä palaa (ruusuketta) kukkakaalia
1-2 tl valmista pestokastiketta
5 cm pala kevätsipulia
1 dl pastaa 
3-4 kirsikkatomaattia
loraus oliiviöljyä
rypsiöljyä paistamiseen


Paista kanan rintafile pannulla tai uunissa 200 asteessa 20 min ajan. Paloittele se suupalakokoiseksi.

Laita vesi kiehumaan ja kaada sinne veden kiehuessa 1 dl valitsemaasi pastaa ja lisää mukaan 5 cm pala kevätsipulia paloiksi pilkottuna. Kun pasta on valmis valuta vesi pois ja hakkaa pasta-sipuliseos veitsellä pieneksi, vauvasi ruokattottumuksia vastaavaksi. Lorauta lopuksi mukaan pieni tilkka oliiviöljyä.

Pilko kesäkurpitsa ja kukkakaali pieniksi paloiksi. Laita paistinpannu kuumenemaan ja lorauta sille rypsiöljyä. Paista kesäkurpitsaa ja kukkakaalia niin kauan kunnes ne ovat pehmenneet. Soseuta ne haarukalla tai sauvasekoittimella tahnaksi, lisää mukaan pestokastike. Tavoitteena on saada aikaiseksi notkeahko tahna - Jos kastike tuntuu liian jämäkältä, lisää siihen muutama ruokalusikallinen vettä.

Lopuksi sekoita kana, pasta ja kesäkurpitsa-kukkakaalipesto keskenään. Pilko annoksen päälle kirsikkatomaattia kuutioiksi ja annos on valmis!

VINKKI! Kesäkurpitsan ja kukkakaalin sijaan voit käyttää myös esim. paprikaa, porkkanaa, herneitä, munakoisoa... Mainio tahna syntyy myös grillikasviksista - jos siis omalta aterialta jää yli eismerkiksi paprikaa, maissia, munakoisoa tai kesäkurpitsaa, soseuta sauvasekoittimella, loraus oliiviöljyä mukaan ja yrttejä mausteeksi. Lisää kinkkua, jauhelihaa tai kanaa sekä pastaa mukaan ja avot!